JUKANTUVALTA SENAATTIIN – ERKKILÄN SUVUN ESIMIES KERTOO
Erkkilän sukuyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Antti Mantere on ystävällisesti pyytänyt minua kertomaan toiminnastani, minkä perusteella olen kerännyt oheisen katsauksen.
Synnyin Vaasassa lokakuun 22. päivänä 1928 hovioikeuden virkamiehen varatuomari Juuso Vilho (J.V.) Nummisen (1896—1960) poikana. Isäni oli syntynyt Pohjois-Hämeen Kurussa paikallisen kirkkoherran, rovasti August Mauri (A.M.) Nummisen (1857—1945) nuorimpana poikana. August Mauri oli lähtöisin Kankaan kestikievaritalosta Ruoveden Mustajärvenkylästä Pohjanmaan-Hämeen tien varrelta. Pohjanmaan miehet aina kahleissa kuljetettavia häjyjä myöten pitivät tapanaan yöpyä Kankaalla. August Maurin äidinisä oli talonpoikaissäädyn puhemies vuosien 1863—1864, 1867 ja 1872 vuoden valtiopäivillä Aukusti Mäkipeska. Isäni äiti taas oli Ruoveden pappilan suuren sisarussarjan tyttäriä Aina Aliina Durchman (1861—1944), vanhaa pohjalaista pappissukua.
Isoisäni kertoi vanhoilla päivillään, että terveydeltään epävakaana hänet lähetettiin opintielle Tampereen ala-alkeiskouluun. Hänen äitinsä, Mäkipeskan toimellinen tytär, lähetti pojalleen Tampereelle eväitä Pohjanmaan miesten mukana. Matkalla pojan kaupunkiosoite kuitenkin unohtui, ja kyytimiehet kiiruhtivat koululle. Kesken oppitunnin luokan ovelle koputettiin ja Jalasjärven mies karvalakissaan kurkisti luokkaan ja kysyi: ”Onkos täällä sitä Kankahan poikaa Ruoveren Mustajärveltä. Äitees lährätti sulle voihinkin.”
Äitini Aino Sofia Turja (1905—1995) taas oli lapualaista Turjan talonpoikaissukua, erkkiläläisiä. Hänen isänsä, lautamies Juha Turja (1876—1930) viljeli Lapuan kirkonkylässä Miian taloa, mutta oli myös vankifööräri ja lautamies. Hänen puolisonsa Sanna-Kaisa Nyrhilä (1876—1965) oli kotoisin Lapuan Ruhan kylästä Nyrhilänmäeltä, hänkin suuresta sisarussarjasta.
Mieleeni muistuu tapaus Erkkilän suvun piiristä. Äidinisäni veli, kunnallisneuvos Ernesti Aleksanteri (E.A.) Turja, joka oli ollut kokoomuksen kansanedustajana 1920-luvulta 1950-luvulle, täytti 70 vuotta vuonna 1952. Minäkin, vastavalmistunut maisteri, olin pyöräillyt Miiasta hänen syntymäpäivilleen Alapään Ala-Pouttuun Lapuanjoen rannalla. Kokoomuspuolueen puheenjohtajana ja myös kansanedustajana oli sodanjälkeisinä vuosina hallitusneuvos Arvo Salminen (1896—1967), joka oli siviiliammatiltaan opetusministeriön kansliapäällikkö. Puolueen puheenjohtajan ominaisuudessa hän oli saapunut onnittelemaan vanhaa puolueveteraania ja jutteli isoenoni kanssa isännän kamarin kirjoituspöydän äärellä, joukko Lapuan isäntiä ympärillään. Ilmeisesti keskustelussa tuli tauko, ja isoenoni huomasi minun istuvan kamarin oven pielessä, jolloin hän huudahti: ”Tuuppas Jaakkoo sanomahan päivää opetusministeriön kansliapäälliköllen.” Tein työtä käskettyä, jolloin E.A. esitteli minut Salmiselle: ”Tässä on meidän kansallisia nuoriamme.” Enhän minä ollut kuulunut kansallisiin nuoriin sen paremmin kuin mihinkään muuhunkaan puolueeseen, mutta en kehdannut ruveta korjaamaan isoenoni puhetta, vaan vaihdoin kansliapäällikön kanssa muutaman kunnioittavan sanan. Ja niin omituisesti kävi, että Pater Salmisen ja minun välillä ehti opetusministeriön kansliapäällikkönä olla vain yksi mies, Heikki Hosia.
*
Aloitin koulunkäyntini Vaasassa 1930-luvun puolivälissä, mutta kun isäni siirtyi hoitamaan virkaatoimittavana Alavuden tuomiokunnan kihlakunnantuomarin virkaa vuonna 1936 ja perheemme muutti asumaan Lapualle, kävin osan alakansakoulua Lapuan Jukantuvalla ja kaksi yläkoulun luokkaa kirkonkylän keskuskoululla. Jukantuvalla oli opettajana rouva Suokko, keskuskoululla taas Jaakko Ikola. Koulun johtajana oli Antti Pukkila. Perheemme asui Osuuskaupan kangaskaupan yläkerrassa. Vastapäätä asui Osuuskaupan johtaja Muittari. Mieleen jäi viereisen meijerin maitotonkkien kolina aamuisin jo kello viidestä lähtien.
Isäni palasi syksyllä 1939 Vaasan hovioikeuden jäseneksi ja hovioikeuden asessoriksi. Näin pääsin aloittamaan oppikoulun käynnin Vaasan suomalaisessa lyseossa syyskuun alussa 1939 samana päivänä, jolloin toinen maailmansota syttyi. Tulin ylioppilaaksi kahdeksan vuotta myöhemmin lyseosta keväällä 1947.
Asuimme Vaasassa Vaasanpuistikon ja Rantakadun kulmauksessa osoitteessa Rantakatu 11 vanhassa puutalossa, jonka tunnettu liikemies Aino Lindeman oli rakentanut jo 1800-luvun puolella. Koulumatkani oli vain parin korttelin mittainen.
Vuonna 1946 isäni kutsuttiin korkeimman oikeuden jäseneksi, oikeusneuvokseksi. Vanhempani siirtyivät Helsinkiin syksyllä 1946, minä jatkoin koulukortteerissa Vaasassa vielä kevätkauden 1947.
Siirryin Helsinkiin vanhempieni kotiin Uudenmaankadun numeroon 34 syksyllä 1947, kirjoittauduin Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteelliseen osastoon historian opiskelua varten ja liityin Etelä-Pohjalaiseen Osakuntaan. Osallistuin aktiivisesti ylioppilaselämään, mutta valmistuin kuitenkin filosofian kandidaatiksi (maisteriksi) jo huhtikuun alussa 1951.
Tarkoitukseni oli kouluttautua yliopistonopettajaksi historian alalta, mutta yhteiskunnallinen aktiivisuuteni johti minut lukuisiin tehtäviin. Olin historian opiskelijain kerhon Kronoksen puheenjohtajana 1948—1949, Etelä-Pohjalaisen Osakunnan kotiseututoimikunnan puheenjohtajana 1949—1951 ja kuraattorina kolmivuotiskauden 1951—1954, ylioppilasyhdistys Vapauden Akateemisen Liiton puheenjohtajana viisivuotiskauden 1953—1957, Historiallisen Aikakauskirjan toimitussihteerinä 1959—1962 ja Pohjoismaiden kulttuuritoimikunnan ja Pohjoismaisen kesäyliopiston (Nordiska Sommaruniversitetet) tehtävissä vuosina 1956—1962. Sain tehtäväkseni suunnitella ja perustaa Etelä-Pohjanmaan kesäyliopiston Seinäjoelle 1961—1962. Varsinaisesti valmistelin 1950-luvulla nuorisoseuraliikkeen historiaa, jonka ensimmäinen osa valmistui 1961. Nämä aktiviteetit päättyivät toimintaan Urho Kekkosen vaalitoimiston päällikkönä Helsingissä vuosina 1961–1962 presidentti Kekkosta toiselle kaudelle valittaessa.
Vuoden 1962 alusta sain nimityksen pääministerin kanslian alaisen valtakunnansuunnittelutoimiston suunnittelijaksi, myöhemmin tutkijaksi. Olin tässä virassa neljä vuotta. Sain mahdollisuuden tutustua perusteellisesti Suomen kulttuuripolitiikkaan ja valmistautua tuleviin tehtäviin opetusministeriössä. Julkaisin monien artikkelien ohella teoksen Suomen kulttuurihallinnon kehittäminen vuonna 1965.
Vuoden 1966 alussa siirryin uudelleenjärjestettyyn opetusministeriöön korkeakoulutoimiston päälliköksi virkanimikkeellä korkeakouluneuvos. Palvelin tässä tehtävässä neljä vuotta. Sain nimityksen korkeakoulu- ja tiedeosaston päälliköksi syksyllä 1970 ja koko ministeriön kansliapäälliköksi vuoden 1973 alusta lukien. Keväällä 1970 olin lyhyen aikaa opetusministerinä Teuvo Auran ensimmäisessä virkamieshallituksessa.
Palvelin näin ollen opetusministeriössä yhteensä 29 vuotta, siitä kuukautta vaille 22 vuotta kansliapäällikkönä. Keskushallinnon historiakomiteassa, jota johdin, tehtiin aikanaan selvitys pitkäaikaisimmista kansliapäälliköistä. Selvisin siinä järjestyksessä kuudenneksi kauden pituudessa.
Opetusministeriössä hoidin virkaani liittyen koulu- ja opetustoimen suunnittelua laajalla sektorilla, peruskoulun toteuttamista, korkeakoululaitoksen laajentamista, keskiasteen ammatillisen koulutuksen uudistamista, koululainsäädännön uudistusta ja kehittämistä eri vaiheissa jne. Johdin lukuisia komiteoita, työryhmiä ja hankkeita. Kirjoitin useita teoksia koulutuspolitiikasta ja valtionhallinnosta.
Virka-asemani perusteella olin muun ohella Kansallisoopperan hallintoneuvoston, Suomenlinnan hoitokunnan ja Valtion opintotukikeskuksen johtokunnan puheenjohtajana lähes neljännesvuosisadan ajan. Virkatyön ohella osallistuin kansalaistoimintaan muun muassa Talonpoikaiskulttuurisäätiön, Maaseudun Sivistysliiton ja Paikallisradioliiton puheenjohtajana. Vuonna 1999 minulle suotiin ministerin nimi ja arvo.
*
Siirryin eläkkeelle marras-joulukuun vaihteessa 1994. Palasin eläkevuosina nuorisoseuraliikkeen historian pariin, ja julkaisin syksyllä 2011 lähes viidentoista eläkevuoden työn tuloksena viisiosaisen nuorisoseuraliikkeen historian otsikolla Yhteisön voima, yhteensä 3350 sivua. Jatkoksi julkaisin vielä Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran varhaisvaiheita kuvaavan Kun kansanliike syntyi.
Historiatyön jälkeen palasin muistelmien kirjoittamiseen. Syksyllä 2015 sain julkisuuteen ensimmäisen muistelmateoksen Kirkko keskellä yhteiskuntaa, minkä jälkeen olen jatkanut koulutuspoliittisten ja sivistyspoliittisten muistelmien valmistelua. Vuonna 2013 julkaistiin Pohjanmaalla kolmen maakuntien liiton yhteisenä kirjana teos Pohjalaispuheita – Österbottniskt tal, johon sisällytettiin viisikymmentä Pohjanmaata koskevaa tai Pohjanmaalla pitämääni puhetta. Niiden käsikirjoitukset ja muut Pohjanmaan puheet on sisällytetty Lapuan kotiseutuarkistoon.
Jo ministeriössä 1990-luvun alkupuolella sain tehtäväkseni johtaa 1940-luvun sodissa Karjalaan jääneiden suomalaisten sotavainajien jäännösten etsimistä ja Suomeen siirtämistä sekä muistopatsaiden paljastamista kenttähautausmaille ynnä Venäjällä ja Kazakstanissa sijaitseville suomalaisten sotavankien hautapaikoille. Virkaeroni jälkeen tehtävää varten perustettiin Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys, jonka puheenjohtajana jatkoin vuoteen 2002.
*
Perheemme kaupunkiasunto on Helsingin Punavuoressa ja maalaisasuntomme Miijanmäki Sipoossa Sipoonkorven kansallispuiston vieressä. Miijanmäki syntyi, kun siirsimme 1970- ja 1980-luvun taitteessa vanhan Miian Lapuan kirkonkylästä uuden kaupunkiasutuksen jaloista Sipooseen. Vanhan päärakennuksen ympärille on rakennettu uudesta hirrestä muita pohjalaisrakennuksia.
Olin vanhempieni mukana jo pikkupoikana kesällä 1937 Erkkilän suvun ensimmäisessä kokouksessa Lapuan Haapakosken Mäki-Erkkilässä. Jostakin syystä muistiini ovat jääneet kauniit kuhilaat elopelloilla. Olen sen jälkeen osallistunut lähes kaikkiin suvun kokouksiin. Vuoden 1997 kokous pidettiin meillä Sipoon Miijanmäessä, ensimmäisen kerran Etelä-Pohjanmaan ulkopuolella. Paikalla oli yli 400 suvun jäsentä.
Sain vuonna 1997 kunnian tulla kutsutuksi Erkkilän suvun esimieheksi E.A. Turjan ja lehtori Eino Seppälän jälkeen. Olen antanut huomionosoitukselle suuren arvon.
*
Puolisoni Maija Hellevi Kairikko (1933-) on syntyisin laatokankarjalaisesta, alun perin aunukselaisesta perheestä. Meidät vihittiin Kiuruveden ortodoksisessa kirkossa vuonna 1957. Puolisoni isä oli kauppias Viktor Kairikko (1902-1957) ja äitinsä Maria Jarkku (1908-1986). Viktorin isällä Feodor Kairikolla oli kauppa ensin Aunuksen Tulemajärvellä, vuodesta 1919 Suistamon Loimolassa ja sotavuosina Satakunnan Kihniöllä. Viktor Kairikolla taas oli kauppa vuodesta 1945 Kiuruveden Kukkomäellä.
Maija valmistui filosofian kandidaatiksi (maisteriksi) Helsingin yliopistosta vuonna 1959. Hän toimi ensin kielentarkastajana ja sittemmin toimituspäällikkönä Sven Seveliuksen omistamassa Tietosanakirja Oy:ssä ja sittemmin toimituspäällikkönä ja päätoimittajana Werner Söderström Osakeyhtiön tietosanakirjoissa aina eläkkeelle siirtymiseensä vuoteen 1996 saakka. Hänen johdollaan on tehty toistasataa tietosanakirjavolyymiä, ja hän on kasvattanut lähes kaikki nykyään toimivat ensyklopedistit. Viime vaiheessa hän oli siirtämässä tietosanakirjoja digitaaliseen muotoon.
Perheeseemme syntyi neljä lasta: Mauri 1957 (lääkäri, lääkärifirman toimitusjohtaja), Anna-Maria 1958 (varatuomari, kirkon työntekijöiden ammattiyhdistysjuristi), Kristiina 1964 (ylioppilasmerkonomi ja kauppias Helsingin Fredrikinkadulla) ja Katariina 1971 (teatteriohjaaja ja Teatterikorkeakoulun dramaturgian professori).
Vävyistä Kristiinan mies on valtakunnallisen insinööritoimiston Granlund Oy:n toimitusjohtaja Pekka Metsi ja Katariinan mies Teatterikorkeakoulun äänisuunnittelun emeritusprofessori Juhani Liimatainen.
Meillä on 13 lastenlasta, joista vanhin on syntynyt 1989 ja nuorin 2016. Vanhimmat ovat jo valmistuneet lääkäreiksi, kauppatieteen ja tietojenkäsittelyn maistereiksi ja kiinteistöinsinööriksi. Muut ovat vielä oppilaitoksissa, ja nuorin kehdossa.
Ajankohtaista